Olkahermopunoksen syntymävaurio aiheutuu alatiesynnytyksessä, jossa lapsi on liian suuri synnytyskanavan kokoon nähden. Synnytykset toteutuvat maassamme lähes

poikkeuksetta sairaalaolosuhteissa raivotarjonnasta. Raivotarjonnassa mahdollinen olkahermopunosvaurio etenee ylhäältä alaspäin ja rajoittuu valtaosassa tapauksia kolmen ylimmän juuren(C5, C6, C7) alueelle. Kyseessä on ns. totaalivaurio, kun yläolkapunoksen lisäksi myös toinen tai molemmat olkapunoksen alimmista juurista (C8, T1) vaurioituvat.

Syntyvän lapsen riski saada olkahermopunosvaurio on Suomessa 0,3% (3/1000 synnytystä). Valtaosa olkahermopunosvaurioista on toispuoleisia. Oikeanpuoleinen vaurio on yleisempi. Suurin osa (60%) olkahermopunosvaurioista paranee itsestään kuukaudessa. Eriasteisia pysyviä vaurioita jää joka viidennelle potilaalle. Olkahermopunoksen syntymävaurion riski on suurentunut seuraavissa tapauksissa:

suuri syntymäpaino

ahdas synnytyskanava

äidin insuliinidiabetes tai sokeriaineenvaihdunnan häiriö

vaikea synnytys

aikaisempi vaikea synnytys

olkahermopunoksen syntymävaurio sisaruksella

Lapsen poikkeava asento synnytyskanavassa lisää vammariskiä. Olkahermopunosvauriota on kuvattu sattuneen myös keisarinleikkausten yhteydessä, mutta ne liittynevät jo käynnistyneisiin ongelmasynnytyksiin. Perätilasynnytys lisää olkapunoksen syntymävaurion riskiä pienikokoisilla lapsilla, etenkin keskosilla. Vammat ovat näissä tapauksissa keskimääräistä pahempia ja usein molemminpuolisia.

Vuosittain Suomessa noin 200 lasta saa synnytykseen liittyvän olkahermopunosvaurion. Muutamalle kymmenelle lapselle jää vammasta pysyvä toiminnallinen ja kosmeettinen haitta. Pysyvän vaurion riski on siis maassamme pieni. Potilaskohtaisesti tarkan ennusteen antaminen synnytyslaitoksella on vaikeaa